Siirry pääsisältöön

Kerran pettää, aina pettää?

Jotenkin tää aihe on nyt ollut kauheasti pinnalla lähiaikana ja oon kuullut sitä jostain syystä esimerkiksi telkkarista paljon. Itsellä on kokemusta pettämisestä ainakin juuri niin päin että itse olin pettäjä, jonka vuoksi tätä lausetta haluan kyseenalaistaa. Tosi moni sanoo asian olevan juuri niin että jos pettää niin oot aina sama mulkku joka tekee sen uudestaan, ja että asiaan ei ole mitään puolusteluja. Totta on se, ettei asiaa oikeastaan voi puolustella niin että kuulostaisi millään tapaa oikeutetulta tekoonsa, koska aina olisi ollut vaihtoehto jättää asia tekemättä ja olla vähän vahvempimielinen. Mutta kuten moni asia elämässä, niin tämäkään ei silti ole aina mustavalkoinen juttu, jonka vuoksi esimerkiksi jos tapailisin miestä joka on pettänyt niin en tyrmäisi häntä kertalaakista, vaan haluaisin kuulla monestiko näin kävi ja miksi hän sen teki.

Kuulostan ehkä naiivilta ja hölmöltä jollekin, mutta kuten sanoin niin oma kokemukseni on tässä pohjalla ja oma aikaisempi pettämishistoria on enemmänkin tehnyt itselleni sen ison kolauksen ja opetuksen, että pettäminen on asia jota en koskaan ikipäivänä enää halua kokea enkä tehdä. Syystä että siinä ei ensinnäkään ole mitään järkeä. Ei missään muodossa. Mutta isompi syy on se, etten tajunnut kuinka paljon itseä voi sattua se miten näkee toisen hajoavan mun tekoni takia. Tuo exä josta erosin pettämisen merkeissä oli mulle kuitenkin tärkeä ihminen ja ei hän sitä ansainnut. Se miksi sen tein, oli itselleni ehkä se pakokeino ja syy voida lopettaa suhde exääni.


Meillä tuon exän kanssa sinänsä oli ihan kiva suhde ja tykkäsin hänestä paljon. Hän oli kuitenkin aina enemmän vähän kuin kaveri, koska meillä suhde kärsi isosti seksinpuutteesta ja meillä ei käytännössä ollut romantiikkaa pätkääkään. Tuo sitten teki mulle sen, etten saanut sitä oikeaa huomiota enkä seksintarvettani mitenkään tyydytettyä, josta seurasi pitkäaikainen stressitila, itseinho koska koin etten ole haluttava, mieskaverit meni aina mun edelle, sekä seksi tuntui olevan enemmän hänelle pakkopullainen suorite kuin nautittava hetki. Meillä ei ollut sellaista yhteistä "me" henkeä mitä olisin halunnut. Sinänsä tykkäsin kun olimme vähän kuin yhdessä erikseen ja meillä todellakin oli omatkin elämät eikä pelkkää kaksin sulkeutumista, mutta sitä omaa elämää oli jopa liikaakin kun välillä ei ollut mitään havaintoa missä molemmat ollaan oltu koko päivä ym.

Tuosta vuosia kestäneestä suhteesta itkin yli puolet ajasta sitä oloa kun tuntui etten merkitse tarpeeksi ja sain aina kinuta huomiota. Kaikki virheeni ja muut epäkohdat hän kyllä muisti mulle mainita. Käytännössä unohdin kai yrittää olla onnellinen koska kuitenkin ajattelin että tässä on hyvä pohja ja perusvarma suhde, jonka takia en siitä kai osannut lähteä vaikka pahaa teki välillä. Sitten tuli se yksi kerta kun tapasin miehen joka osoitti kerrankin hullunlailla huomiota ja tuli eteeni asenteella "sä oot muuten mun". Se vuosia kalvanut yksinäisyys ja huomioimattomuus kai oli vetänyt mut viimeiseen pisaraan koska muistan ajatelleeni tuon miehen kysyessä numeroani että "en edes välitä enää, ihan sama".

Näin tuon miehen salaa ehkä kerran tai kaksi, jonka jälkeen pääni hajosi ja vihdoin sanoin entiselleni että nyt on pakko erota. Sen jälkeen piti käsitellä asia ja kuten sanoin, en tiennyt että on niin hirveää nähdä toisen tuska. Järkytyin niin itsekin kaikesta että mulla meni varmasti yli puoli vuotta päästä asiasta yli niin etten itke tekoni perään. En uskalla edelleenkään muistella sitä ilmettä ja katsetta mitä näin pettyneessä miehessäni. Tulee niin hirveä olo vaikka siitä on vuosia aikaa. Mua ei ole tehty satuttamaan toisia. En ymmärrä miksi piti mennä tuohon pisteeseen kun vähemmällä tuskalla olisi päässyt sanomalla vaan etten ole onnellinen ja pitää erota. Mutta olisinko pystynyt siihen? Ehkä tuo oli keino jolla pääsin pois kun en muuten osannut. Muistan jopa joskus toivoneeni että mieheni tekisi mulle jotain tosi pahaa, jotta saisin tarpeeksi syytä lähteä. Ilmeisesti en tajunnut onnettomuuteni olevan tarpeeksi syytä. Aina ei kuitenkaan halua luovuttaa liian vähästä ja siksi kai halusin yrittää taistella mikä oli typerää. Mikään toimiva suhde ei saa vaatia tekohengitystä pysyäkseen kasassa ja sitä että toivoo jossain kohtaa että joku vaan tulee ja ampuu sen rikki. Mutta kuten sanoin, asiat ei aina kulje ohjekirjan mukaan ja elämä ei ole mustavalkoinen.

Koska itselläni kuitenkin onneksi on tapana oppia virheistäni, on tuo sellainen mistä opin ja pahan kerran. Tällä hetkellä mua uskollisempaa henkilöä saa hakea. Mistä olen varma? Sanotaan näin että en ole tyhmä, ihan peruslogiikalla mietittynä nimittäin jos kosket kerran kynttilään ja se sattuu, niin etkö sä ole ihan helvetin ääliö jos menet kajoamaan siihen uudelleen.. Masokisti en kuitenkaan ole. Pettäminen ei kuitenkaan ole mikään herpes ja tauti josta et ikinä pääse eroon kun se kerran puhkeaa kukkaan. Ihminen voi oppia virheistään ja muuttua.

Satun tuntemaan myös yhden miehen joka oli aikanaan pelimiesten pelimies, jolle ei mikään nainen ollut koskaan yhtä iltaa tärkeämpi. Vaikka hän oli ystäväni, oli hän silti aikamoinen mulkku. Hänellä oli varmasti lähemmäksi jo toistasataa naista ja monta pettämistä takana, mutta kuinka ollakaan eteen tuli eräänä päivänä nainen joka vei tuolta mieheltä pahan pois ja miehestä muuttui uljas prinssi joka tänä päivänäkin on onnellisesti ollut vuosia tuon saman naisen kanssa. Asiat ei aina ole niin putkella katsottavia. Tuonkin miehen olisi ollut mahdotonta löytää onni, jos tämä nainen olisi tylysti niuhonnut miehen historiasta hänelle, eikä ajatellut että tässä saattaa silti olla mies jolle juuri minä olen tärkein.

Se, mikä tosin on fakta on se, että onnellinen ja tyytyväinen ihminen ei petä. Miksi pettäisi? Kukaan ei ole niin vajaa ja outo. Aina on se riski ettet tiedä ootko sä juuri se ihminen joka tekee puolisostasi kaikista onnellisimman, mutta niin se silti on, ettei sitä kukaan lämpimikseen lähde pettämään. Itse en pettäisi enää vaikken olisi onnellinen, koska tajuan kyllä jo miten paljon helpompaa on lähteä suhteesta ennen sitä. Jos tekee mieli koskea toisiin niin kovasti että ei meinaa pystyä pitämään näppejään erossa niin siinä vaiheessa kannattaa jo miettiä nykyisen suhteen päättämistä.

Mistä voi olla varma ettei joudu petetyksi? Ei mistään. Kaikki suhteet on riskejä. Sitä vaan ei voi tietää. Mutta sanoisin että tuo kerran pettää niin aina pettää on ainakin paskapuhetta, koska kaikki voi pettää, se on niin helppoa halutessaan ja jollei ikinä ole kokenut asian tuomaa tuskaa niin se on vielä helpompaa. Siksi itse pitäisin jopa varmempana ja uskollisempana sellaista ihmistä joka sen on jo kokenut puolin tai toisin, koska niinkuin sanoin jo aiemmin niin tervejärkinen ja normaalein tuntein varustettu ihminen tuskin haluaa kokeilla tulta ja saada samaa palovammaa kahdesti. Sen taas allekirjoitan, että kerran pettää niin todennäköisesti aina pettää jos kyse on siitä, että jatkat samassa suhteessa yhden pettämisen jälkeen. Itse en ymmärrä yhtään miksi antaa pettämistä koskaan anteeksi jos joku on kerran jo osoittanut ettei rakasta sua tarpeeksi ja satuttaa noin. Voi olla että tässäkin ihmiset oppii ja muuttuu, mutta itsellä on kylmä linja ja pitäisin tuollaista suhteen jatkoa liian isona riskinä, missä toisella jo kerran oli syy tehdä sulle näin.

Kokemukset kuitenkin monesti muuttaa ihmisiä ja joillain meistä ne huonot kokemukset on se syy, miksi ollaan nykyään parempia ihmisinä. Ei kannata tuomita kaikkia heti ottamatta ensin selvää kuka siinä oikeasti on ja mitä hänellä on takanaan. Hyvät ihmiset on saattaneet tehdä pahoja asioita koska ovat itse kaltoin kohdeltuja. Kaikilla on historia ja kaikki ansaitsevat aloittaa uudelleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seksifaktaa naisista

Tästä aiheesta kuulee välillä kaikenlaista. Yleinen vitsi monesti tuntuu olevan että mies ei löydä naisen g-pistettä, tai että miehet ei tiedä missä on klitoris. Jälkimmäisen jos hukkaa niin siinä kohtaa on jo pitkälti sokeus iskenyt. Mutta jotenkin kun seurailee mitä ihmiset, etenkin miehet puhuvat ja tekevät niin tuntuu että monesta asiasta saattaa olla heillä harhaluuloa liittyen naisiin ja siihen mitä oikeasti kannattaisi huomioida. Siksipä ihan ajattelin tästä aiheesta pienen jutun raapustaa.


Ihan alkuunsa ihmettelen sitä miksi miehet luulevat että sen meisselin pitää olla mahdollisimman iso? Osalla on myös todella todella väärä käsitys siitä että se pitää yrittää survaista kokonaan sisään, herranjumala ei! Ainakaan silloin jos sulla on sellainen 22 cm pitkä tappajahalko.. Ei sekään hyvä ole jos ei ole mitään mitä esitellä mutta kohtuus kaikessa. Se tuntoherkin kohta kuitenkin naisilla sijaitsee tuolla sisällä etuseinässä ja lähellä suuaukkoa, joten se meisselin pituus ei niinkää…

Säännöt deittailulle

Mä olen viettänyt kohta 4 vuotta tätä sinkkuelämääni. Suurimmaksi osaksi olen pysynyt aivan tarkoituksella yksin, viimeisimmän eroni syödessä aikanaan kaikki halut lähteä uudelleen parisuhteeseen. En ole saanut tätä ennen näin aikuisiällä nauttia kunnon sinkkuelämästä, koska historiani sisältää kolme pitkää parisuhdetta ja näiden suhteiden välissä en juurikaan sinkkuelämää ehtinyt vietellä kun uutta vientiä oli aina tarjolla samantien. Ihmisen ei pitäisi lähteä suorilta uuteen suhteeseen vaan olla eron jälkeen hetki yksin, kerätä ajatukset ja sulkea kunnolla edellinen suhde pois päästä. Mutta olen aina ollut tunneihminen ja mennyt sen mukaan mikä kyseisellä hetkellä hyvältä tuntuu, aina se ei tietenkään ole millään tapaa järkevää ollut.

Kuitenkin nyt olen kunnon sinkkuelämää saanut vietellä ja syvästi olen tästä nauttinut. Olen oppinut tuntemaan kuka mä oikeasti olen ja mikä tärkeintä, olen oppinut tykkäämään omasta seurastani. Tosin välillä se oma seura on liiankin mukavaa ja helppoa…

Parhaimmat seksikokemukseni

Eilen kirjoittelin suuseksin ihanuuksista asiaa ja nyt tänään on jostain syystä pyörinyt mielessä kaikenlaiset muutkin kivat kokemukset mitä olen saanut. Ajattelin sitten ihan nämä parhaimmat tulla kirjoittamaan muistiin.



Entinen poikaystäväni ei ollut ihmisenä ja kumppanina sellainen jota haluaisin välttämättä muistella, mutta meidän ensimmäinen yhteinen yö oli jokseenkin mieleenpainuva ja sellainen mikä kai on sitten se ainut jota voin hänestä hyvällä muistella. Muistan kun oltiin molemmat kai odotettu sitä että vaan pääsee ensimmäistä kertaa toiseen käsiksi ja se olikin ihan hullua sitten kun oli se hetki että nyt ollaan neljän seinän sisällä. Kiusallani sanoin hänelle että empäs taida haluta silti seksiä tänään, johon hän sanoi että katotaanko, ja alkoi jahdata mua pitkin kämppää (tämä siis tietysti ihan leikkimielisesti eikä millään raiskaustyylillä). Esitin vaikeasti saatavaa ja kirjaimellisesti hän oli loppujen lopuksi mun jaloissani kiinni ja mä yritin repiä itseäni ''…